Suomen luonto on talvisin melko karu paikka etsiä ravintoa, niin eläimille kuin ihmisillekin. Parasta onkin kuivata, säilöä, suolata, pakastaa ja hapattaa mahdollisimman runsaasti kesän ja syksyn satoa talven varalle.
Näin marraskuussakin löytyy vielä useita sienilajeja, esimerkiksi suppilovahvero kestää hyvin ensimmäisiä yöpakkasia. Myöhäisiin lajeihin kuuluvat myös muun muassa hallavahakas, kuusilahokka ja talvijuurekas. Moneen kertaan jäätyneet ja sulaneet sienet on kuitenkin parasta jättää poimimatta.
Marjoista karpaloita voi poimia talvellakin, etenkin etelässä jos suolla on vain ohut huurrekerros jonka alta varvut ja marjat vielä erottaa. Edellisen kauden karpalot ovat mainiota villiruokaa keväälläkin lumien sulettua.
Kasveista voi hyödyntää havupuiden havuja, lähinnä mausteena sillä sellaisenaan ne eivät sovi ravinnoksi. Kallioimarretta eli mesijuurta voi poimia läpin talven. Esiintymispaikat voi merkitä itselleen talteen jolloin kasvia löytää myös lumen alta. Juuret ovat makean lakritsaisia.
Jäkäliä on käytetty perinteisesti lähinnä hätäravintona, ja rohdoksina kansanlääkinnässä. Lajeista islanninjäkälää on hyödynnetty jahina ja myös viinanpolton raaka-aineena. Jäkälät on esikäsiteltävä ja suuret määrät jäkälää voivat aiheuttaa vatsavaivoja.
Kasvinosien ja jäkälän osalta on talvellakin syytä muistaa että poimiminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Talvella metsästetään muun muassa jänistä, ja osaa metsäkanalinnuista, ja lähes kuka tahansa voi hankkia tuoretta kotimaista kalaa pilkkimällä.
